Risto nosti kauluksiaan ja piiloutui
takkinsa sisään aukiolle puhaltavalta tuulelta. Lumihiutaleet
tanssivat hiljalleen maahan ja Minna pyöri iloiten niiden seassa
kädet levällään. Torin laitaan pystytetty suuri joulukuusi oli
jälleen vinossa, kuten sen latvaan asennettu tähtikin. Olisivat nyt
ottaneet aiemmista vuosista opikseen ja pystyttäneet sen suoraan,
Risto ajatteli.
Risto ei pystynyt käsittämään,
kuinka ihmeessä Minna jaksoi pysyä positiivisena kaiken tämän
pimeyden ja kiireen keskellä. Minna pysähtyi punaisessa polviin
asti ulottuvassa villatakissaan ja ryntäsi ottamaan Ristoa kädestä.
Risto hymyili vaimolleen ja yritti näyttää pirteältä.
”Katso”, Minna sanoi täynnä intoa
kuin pikkulapsi, osoittaen torin toiselle laidalle pystytettyjä
kojuja kohti. ”Meidän on pakko mennä katsomaan.” Minna lähti
retuuttamaan Ristoa kädestä pitäen kohti joka vuotista joulukylää.
Risto otti pakotettuna pari
vastentahtoista askelta, ennen kuin sai sovitettua vauhtinsa Minnan
lähes ryntäykseksi tulkittavaan tahtiin. -Eikö voitaisi mennä jo
kotiin täältä palelemasta, Risto ajatteli ja sanoi, ”kappas.”
Mustiin housuihin ja mustavalkoiseen raidalliseen paitaan pukeutunut
mies näytti vetävän näkymätöntä köyttä, häntä katsomaan
kerääntyneen joukon keskellä. Mies oli maalannut kasvonsa
valkoiseksi ja korostanut mustalla suupieliä, silmiä ja
kulmakarvojaan.
”Ihanaa, olen aina halunnut nähdä
miimikon.” Minna sanoi ja kiirehti väkijoukkoon joka oli unohtanut
joulukiireensä hetkeksi ja seisoi ostoskassit jaloissaan,
taputtamassa haltioituneena esiintyjälle. Risto jäi taustalle
seisomaan. -Katselkoon Minna kyllikseen ja sitten voitaisiin lähteä
keittämään vaikka glögiä, Risto ajatteli ja vilkutti hymyillen
Minnalle, joka oli kääntynyt katsomaan mihin tämä oli oikein
jäänyt.
”Miimikot, mii-, mii-, mikot”,
Risto tuhahti ja heilutti käsiään ilmassa ilveillen kuin olisi
joutunut läpinäkyvään laatikkoon. -Kaiken maailman ilveilijät ja
taiteilijat. Menisivät oikeisiin töihin, Risto ajatteli.
Ihmiset hurrasivat miimikon tempuille
ja väistyivät yllättäen syrjään. Yleisöjoukkoon oli tullut
aukko siten, että Risto näki nyt kokonaan piiritetyn esittäjän.
Miimikko koputti päätään myötäilevää pipoaan ja pyöritti suu
mutrussa nyrkkiin suljettuja käsiään silmiensä edessä. Yleisö
naurahti, Risto ei. -Tämäkin vielä, hän ajatteli ja siirsi
harmistuneena painoaan toiselle jalalle. Aivan kuin miimikko olisi
aistinut Riston mielialan. Minna oli laittanut päänsä kallelleen
ja hymyili yleisöstä myötätuntoisesti miehelleen, mutta taputti
silti käsiään muiden mukana.
Miimikko jatkoi esitystään, esitti
sylkäisevänsä käsiinsä, ensin toiseen ja sitten toiseen. Mies
kyyristäytyi hieman ja näytti nostavan köyden valkoisten
hansikkaiden verhoamiin käsiinsä. Miimikko osoitti jonnekin Riston
taakse ja alkoi vetää köydestä. Se oli takertunut johonkin. Risto
tunsi kuinka hänen jalkojensa alla olisi maa liikkunut, miimikon
nykäisyjen tahdissa, mutta hylkäsi tuntemuksensa ajatellen, että
tunsi vain omiaan. -Ehkä pakkanen teki temppujaan. Olisi pitänyt
varmaan pukea villasukat.
Miimikko laski köyden ja asetti
vihaisen näköisenä kädet lanteilleen. Viittoi sen jälkeen Ristoa
astumaan syrjään. Risto osoitti itseään hämmentyneenä. -Oliko
hänet vedetty mukaan esitykseen? Risto astui askeleen sivuun.
Miimikko näytti ensin peukaloa Ristolle, mutta jatkoi sitten
viittilöintiään. Risto päätti, että äsken tekemänsä
siirtyminen sai luvan riittää, eikä aikonut pomppia miehen pillin
mukaan enää yhtään. Hän nosti leukansa ja löi jalkansa
tukevasti vasten torin lumen peittämää kivetystä. Hän ei
liikkuisi yhtään mihinkään.
Miimikko mökötti, asettaen jälleen
kädet lanteilleen. Raapi sitten mustaa myssyään ja nosti sormensa
pystyyn idean merkiksi. Mies juoksi Riston vierelle, esitti
käärivänsä hihansa ja alkoi työntämään Ristoa koskettamatta
tätä. Risto naurahti, ajatellen että -siinähän hääräisi.
Miimikko ei häntä pellenään pitäisi, eikä Risto ollut menossa
yhtään mihinkään.
Yleisö kohahti. Risto katsoi
väkijoukkoon ja näki kuinka ihmiset haukkoivat henkeään, jopa
Minna oli vienyt kätensä peittämään auki loksahtanutta suutaan.
Risto ei tajunnut liukuvansa, ennen kuin miimikko lähti kääntämään
tätä sivuttain. -Mitä helvettiä? Risto ajatteli ja tunsi kuinka
polvet notkahtivat hieman hämmästyksestä.
Miimikko juoksi takaisin yleisön
keskelle, otti kuvitellun köyden uudelleen käsiinsä ja alkoi
vetämään sitä. Ihmiset kohahtivat jälleen, nostivat kätensä ja
osoittivat sinne minne miimikkokin oli aiemmin osoittanut. Risto
käänsi päätään ja näki kuinka valtava joulukuusi vavahteli.
Sen sadat valot välkkyivät ja lumesta raskaat oksat karistivat
kertyneen lumen painon harteiltaan. Puu seisoi aiemmasta poiketen,
nyt täysin suorassa.
-Vaikuttavaa, tähän esitykseenhän
ollaan panostettu oikein kunnolla, Risto ajatteli ja taputti käsiään
hämillään.
Miimikko ei ollut vieläkään saanut
Ristosta tarpeekseen, vaan juoksi jälleen tämän luo. Osoitti
kuusta ja käänsi kämmenensä taivasta kohden kuin odottaen Riston
mielipidettä tempusta.
”Joo. Paljon parempi.” Risto sanoi
kokoajan enemmän hölmistyneenä. -Kuinka kummassa miimikko oli
tiennyt, mitä Risto hetki sitten puusta oli ajatellut.
Miimikko hymyili ja nosti maasta
käsiensä väliin näkymättömän seinän. Iski sen maahan pystyyn
ja kiirehti toistamaan saman siten, että hetken päästä Risto
seisoi kuvitellussa laatikossa. Risto naurahti ja nosti uudelleen
kätensä parodioidakseen miimikkoa, vetäen samalla kasvoilleen
vähä-älyisen ilmeen. Miimikko katsoi vihaisesti kulmiensa alta
Ristoa, koputti kuviteltuun lasiin, hönkäisi siihen ja piirsi
ilmaan sydämen.
Risto hätkähti koputuksen ääntä.
Se kaikui korvissa kuin hän olisi seissyt akvaariossa, äännähti
epäuskosta kun kuviteltu lasi huurustui ja melkein pyörtyi, kun
miimikko alkoi piirtämään vinkuvan äänen saattelemana sydäntä
ilmaan. Miimikko vilkutti, osoitti ylöspäin ja lähti kiipeämään
tikapuita, joita ei ollut olemassakaan. Avasi parin metrin
kiipeämisen jälkeen kuvitellun luukun, ja katosi sinne.
Koko torinlaitaan katselemaan jäänyt
yleisö seisoi aivan hiljaa, tuijotti epäuskoisena miimikon jättämää
tyhjyyttä ja hämmästeli Ristoa, joka esitti nyt paljon
vakuuttavammin lasiseinän taakse ansaan jäänyttä miimikkoa.