VALITUS

VALITUS



-Kylläpä siellä nyt on vipinää, Raimo totesi, kun näki jo kolmannen poliisiauton, vaikka päivä ei ollut ehtinyt edes puoleen. Hän istui pirttipöydän päässä jakkaralla ja hänellä oli paikaltaan esteetön näkymä ulos ikkunasta. Lyhyen pihatien päähän oli pysähtynyt poliisiauto. Se ei vielä ollut kääntynyt pihaan, mutta pian se todennäköisesti kääntyisi.
   
    -Mitähän se siellä nyt odottelee? Raimo kohotti kulmaansa rumalle kirjavalle kissalle, joka istui leivinuunin ylisillä, ja siemaisi varovasti höyryävää pannukahvia puisesta mukistaan.

    -Jahkaavat saatana jahkaamasta päästyään kaikki.

    Raimo laski mukin pöydän kulmalle ja pyyhkäisi litteän tabletin pöydältä syliinsä. Hän napsautti laitteen näytön päälle ja verrytteli kivistäviä niveliään puristamalla käsiään nyrkkiin ja auki. Toivottavasti joku oli lähettänyt hänen poissaollessaan lisää elämiä karkkipeliin, Raimo ajatteli ja katsahti ikkunasta ulos lumista maisemaa. Poliisiauto oli edelleen paikallaan.

    -Nyky-yhteiskunta. Kiire, kiire, kiire. Jokapaikkaan mennään pää kolmantena jalkana ilman ajatusta. Ja sitten kohellettaan. Ollaan niin tyhmiä, ettei edes viitsitä itse ajatella. Ei toimita niin kuin oikein olisi, vaan noudatettaan niitä pirun protokollia. Raimo julisti kuuluvalla äänellään ja hymähti saadessaan viiden karkin suoran katoamaan näytöltä.

    -Kyllä sitä pitää osata arvostaa omaa työtään, Raimo jatkoi, muuten tuleepi joku toinen tilalle.

    Poliisiauto kääntyi pihaan ja pysähtyi moottorikelkan viereen. Kissa hyppäsi alas leivinuunin päältä ja katosi porstuan suuntaan. Pihalle tahtoopi tai sitten kyllästyi kuuntelemaan. Ei se varmaan hirveästi välitä maailman menosta, Raimo ajatteli ja rupesi siistimään pirttiä, koska tietenkin ne haluavat tulla kylmästä lämmittelemään. Raimo sulki ruokakellarin auki jääneen luukun, oikaisi maton ja täytti tiskikoneen aamupalan jäljiltä jääneillä astioilla ja kihveleillä. Sen jälkeen hän pyyhkäisi pinnat nopeasti ja suihkautti ilmaan sitruunalta tuoksuvaa hajustetta.

    -Pitää näyttää, ettei me maalaiset asuta kuin pellossa, Raimo sanoi itsekseen ja kiiruhti katsomaan kun tabletin näyttöön ilmestyi ilmoitus sähköpostiviestistä.

    -Perkeleen, perkele... Raimo kirosi nähdessään lähettäjän nimen, mutta ei ehtinyt vuodatuksessaan sen pidemmälle, kun ovella jo koputettiin.

    Kissa vilahti heti oven raosta ja virkapukuinen poliisi seisoi rappusilla käsi aseen perällä.

    -Päivää taloon, sopiiko tulla peremmälle? Poliisi sanoi.

    -Toki, vaikka en minä vieraita odottanut tänään.

    Raimo astui askeleen syrjään ja päästi virkamiehen sisään.

    -No mikäs se teidät tänne syrjäkylille on lennättänyt? Raimo kysyi ja nyökkäsi kohti pirttikalustoa. -Istukaahan kiiremmittä, niin minä kaadan kahvit.

    Poliisi istui alas ja antoi katseensa kiertää pitkin huonetta.

    -Se on posteljooni ottanut ja kadonnut, poliisi sanoi, ethän ole sattunut panemaan mitään kummallisuuksia tänään merkille?

    -Jaa, sellasta. Raimo sanoi ja kaatoi kuparipannusta kahvia vieraalle. -Enpä voi sanoa, että olisin ihka elävään posteljooniin törmännyt. Ehei, ei täällä päin. Mutta auton minä näin. Tuolla se laatikoitten vierellä aamulla oli, kun minä ohi menin.

    -Niin. Siellä se auto on vieläkin. Posteljoonia ei vaan näy missään. Tuntuu, että olisi maa niellyt. Poliisi ryysti kahviaan ja sulki silmänsä mielihyvästä. -On tämä kahvi vaan hyvää, kun sen malttaa pannussa keittää.

    Raimo tyytyi nyökkäämään ja istuutui pöydän päähän jakkaralleen.

    -Se on näillä seuduilla kadonnut ihmisiä aikaisemminkin? Poliisi totesi, vaikka esittikin asiansa kysymyksenä.

    -On. Raimo sanoi ja kohautti olkapäitään. -Kehuvat, että susi syönyt.

    -Kaikenlaisia juttuja niitä liikkuu, mutta eihän ne sudet ihmisten kimppuun käy, eikö niin? Poliisi sanoi. -Jutuissa täytyy olla muutakin.

    -Niin. No, näillä seuduilla toki eksyy helposti, kun lähtee metsään harhailemaan. Te kaupunkilaiset varsinkin olette pulassa heti, jos tieltä poistutte reikäsine pöksyinenne ja ihme muoti härpäkkeinenne. Ei siellä ne googlet toimi. Eivätkä reiät lämmitä. Luulette kaikenlaista, mutta mitään ette tiedä. Luulo ei ole tiedon väärtti. Eikä metsää telkkarista opi tuntemaan. Metsä ja te kaupunkilaiset ette vaan tule toimehen.

    -Miksi posteljooni olisi metsään mennyt? Poliisi kohensi ryhtiään ja katsoi Raimoa, jonka ensivaikutelma jurosta erakosta oli murskaantunut vuodatuksen myötä kuin lokin muna rantakivikkoon.

    Raimo kohautti olkiaan: -Jos, vaikka ois menny keventämään.

    -Lentämällä? Ei siellä jälkiä penkalla näkynyt.

    -Tuuli puhaltaa jäljet nopiaan, jos ei tiedä mitä etsiä. Varsinkin tällä kelillä.

    Oli totta, että koko päivän oli satanut lunta, ja tuuli oli ollut purevaa. Poliisi ei sanonut vastaan. Hän hörppäsi mukin tyhjäksi ja nousi seisomaan.

    -Täytyy käydä jututtamassa muitakin. Poliisi sanoi ja kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyikin yllättäen. -Sanoitte, että ajoitte tänään postilaatikoiden ohi? Millä asialla olitte? Näkikö teitä kukaan?

    Raimo nousi jakkaralta ja käveli heittämään klapin tuohikorista leivinuunin pesään.

    -Metsällä kävin, ja enpä tiedä onko kukaan naapureista niin tarkkaan katsonut, että olisi minut huomannut.

    -Metsästämässä? Eihän nyt ole metsästysaika.

    -En minä enää tällä iällä viitsi jahdata. Loukutan ja sitten... Raimo naksautti kieltään, ja teki peukalolla ja etusormella eleen. -Pitäähän sitä tuholoiset jonkun pitää kurissa ja saahan sitä samalla apetta pöytään. En näe siinä mitään väärää.

    -Niin, niin kai sitten. Ja ruuaksi kun menee, niin onhan se eettisempää kuin tehotuotanto.

    -Niin. Raimo tyytyi sanomaan. Kaupunkilaispoliisi, Raimo tuhahti mielessään, semmoinen viherpiipertäjä. Taitaa olla idunsyöjä.

    -Ilmoitathan, jos voitte vielä olla avuksi. Poliisi sanoi ja heilautti ovelta kättään.

    Raimo ei huudellut perään. Hän käveli ikkunaan katsomaan kuinka poliisi käänsi autonsa ja jatkoi matkaa. Raimo käveli tabletilleen ja tökkäsi sähköpostinsa auki. Sitten hän kirjoitti vastausviestin postille, ennen kuin laskeutuisi kellariin, ja alkaisi nylkemään ja leikkaamaan tämän päiväistä saalistaan.
 
  ”Arvoisa Postin henkilökunta, vai mikä helvetin Itella olettekin!!!1!

    Minä olen teiltä kotiinkuljetuksen pakettiin tilannut. Maksanutkin siitä kaksi euroa.

    Eilen oli tullut lappu postilaatikkoon. Ettei pakettia voinut toimittaa, kun ketään ei ollut kotona ja paketti oli liian suuri postilaatikkoon. Se pitää nyt hakea kahdensadan kilometrin päästä toimipaikastaw.

    Tilasin pitkät kalsarit. Kuinka perhanan isosti ne on pakattu, ettei niitä voinut laatikkoon jättää?+!!

    Sen lisäksi olin kotona, eikä kukaan käynyt kahtomassa. Ei ollut edes viitsitty yrittää. Pelkästään kissan jäljet pihalla.

    Olette te varsinaisia tuhoelämiä!1!!! Toivoisin, että yritätte uudestaan, paremmalla posteljoonilla, sellaisella joka tekee töitääb tai 4muuten perun kaikki tilaukset. Odottakaapa vaan. En tilaa edes LapinKansaa.

    Terveisin Raimo Susi”