Talviurheilua

Mika istahti keittiönpöydän ääreen ja katseli haukotellen ikkunasta ulos. Ikkunoiden väliin oli pakkanen piirrellyt kuvioitaan ja kahvinkeitin raksutti tiskipöydällä, välistä huokaillen. Yöllä oli satanut tuoretta lunta ja Mika ajatteli, että pitäisiköhän hieman vapaapäivän kunniaksi repäistä, ja lähteä kuin Mietaan Jussi konsanaan ladulle suihkimaan. Viime kerrasta oli vierähtänyt tovi, ja Mika pohti mihin kummaan olikaan sysännyt sukset ja porkat edellisen mielenhäiriön jäljiltä. Niiden täytyi olla ulkovarastossa, Mika muisteli.

Kahvit kurkkuun ja tuleva latujen Schumacheri paineli eteiseen etsimään monojaan. Komeron mylläämisestä syntynyt ähinä ja epämääräinen kolina sai Erjan heräämään meteliin ja hiipimään villasukissaan katsomaan, kuinka eteisen lattiaa peitti kokoajan kasvava hylkytavaran röykkiö.

"Mitäs sinä sieltä kaivelet", toistaiseksi ilman kahvia jäänyt Valkyria suhahti sulhonsa selän takana.

Mika oli juuri saanut käsiinsä linttaan painuneet Salomoninsa, kun täräytti päänsä välihyllyyn rakkaan vaimonsa säikäyttämänä ja hieroi kivusta irvistäen takaraivoaan. "Näitä minä vaan", Mika kohotti monojaan sovitellen ja jatkoi, "ajattelin käväistä hiihtolenkillä."

"Senkun näkis." Erja naurahti, mutta vakavoitui nopeasti. "Siivoa jälkes hyvä mies, ennen kuin menet."

Ja Mika siivosi. Hetken kuluttua hän seisoikin jo portailla toppavaatteissaan ja veti kylmää ilmaa keuhkoihinsa nauttien sen pistelystä rinnassaan. Ensimmäinen askel portaita alaspäin ja monot paljastivat kavaluutensa nousemalla komeasti ja pyytämättä olkapäiden tasolle.

Mika kierähti portaiden juurella kontilleen ja etsi pipoaan, kuullessaan jostain sisältä huudetun kehoituksen hakata jäät portaista, ennen kuin joku taittaa niskansa niissä. Mika ähkäisi ja tarkisti heiluttamalla varovasti päätään, ettei ollut jo liian myöhäistä moiseen askareeseen.

Petkele lauloi, ja Mika koristeli jäistä puhtaat portaat sylillisellä havuja kuin se kuuluisa perkele ylämäen, kun pito oli loppumassa.

Erja seurasi vakavana keittiön ikkunasta katsellaan, kuinka Mika tarpoi pihan poikki polveen asti yltävässä lumihangessa. Mika hymyili varovasti ja heilautti kättään merkiksi, että täällä mentiin ja kohta mentäisiin lujempaa, kunhan välineet vajasta saataisiin esille. Ulkovaraston oven eteen tuuli oli kasannut eristeeksi oikein komean kinoksen, ja Mika haki katsellaan mihin helvettiin oli sysännyt lapion. Oranssi kahva pilkisti lumihangesta kavaltaen työkalun sijainnin. Se nökötti postilaatikkoon nojaten pihan toisessa päässä. Mika manasi sisältään sitä alkumiehen voimaa ja tarttui ovenkahvaan toinen mono vajan seinästä tukea hakien. Ovi taipui yläreunasta, mutta periksi se ei antanut. Mika sen sijaan antoi ja lähti vakavana kahlaamaan pitkin omia jälkiään, kohti postilaatikkoa ja sen kylkeen nojaavaa lumilapiota. Erja seurasi kahvikuppi kädessään miehensä matkaa, varovasti hymyillen ja vilkutti merkiksi, että kahvi alkoi tehdä tehtävänsä.

Mika vetäisi lapion hangesta kuin miekan kivestä ja pohti pitäisikö vähän siirrellä hankea pois kulkuväylältä. Päätti sitten, että pitäisi ja ryhtyi hommiin. Ei kauaakaan kun piha oli puhtaana ja vajan edustan kinos muisto vain.

Kuivan puun tuoksu pöllähti tutusti tervehtien, ja Mika otti askeleen pimeään vajaan, hapuillen hehkulampun narua. Valo välähti ja sammui. Mika veti narusta yhä uudestaan, tietäen ettei se mitään auttanut. Lamppu oli palanut ja lisää niitä oli rasiassa, jossain halkopinon päällä. Mika hapuili pimeässä ja astui oksan päälle. Oksa antoi periksi kuuluvasti rusahtaen, Mika kirosi ja jatkoi etsimistään potkien katkennutta keppiä jaloistaan kauemmaksi.

Pieni hymy vilahti kun käsi osui puoliksi juotuun piilopulloon. Lamput olivat samassa jemmassa ja Mika sai palaneen lampun vaihdettua. Valokeilassa aivan hänen silmiensä edessä lojui sukset ja toinen sauva. Toinen oli tullut oksana potkituksi jaloista kauemmaksi. Mika mietti hetken tarttuisiko pulloon, mutta päätti niellä ainoastaan pettymyksensä ja suunnisti parta lumitöiden jäljiltä huurussa takaisin sisälle.

Oven pieleen, portaiden yläpäähän oli nostettu tyhjä halkokori. Mika pudotti sydämeltään kirouksen, poimi korin ja katosi takaisin vajaan. Tällä kertaa Mika nielaisi palan painikkeeksi pienen siivun piilopullostaan, lastasi korin täyteen komeita klapeja ja lähti raahaamaan sitä kaksin käsin sivullaan kantaen.

Kun kori oli viimein vaappunut eteiseen asti, Mika haistoi tuoreen leivän tuoksun ja taisi uunin valo luvata jotain muutakin evästä. Vaimo suuteli ohi mennessään parran peittämää pakkasesta punehtunutta poskea, ja kaikki talviurheilun aiheuttama vaiva suli Mikan mielestä kuin hanki konsanaan, sitten joskus juhannuksena. Täytyisi varmaan alkaa hiihtämään useammin, Mika ajatteli ja kantoi korin omalle paikalleen takan viereen.